keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Kevään kohinaa


- Anna maaliskuu tänne! Minä katson maaliskuuta! Juuri puhumaan oppinut kuopukseni seisoo lattialla peppu kenossa, osoittaa pullealla sormellaan seinäkalenteria. Oli kuullut aikuisten puhuvan maaliskuusta. En muista, annoinko kuvakalenterin hänelle katseltavaksi vai yritinkö muulla tavoin kääntää energisen pikkumiehen huomion toisaalle. 

Vuodet, vuosikymmenet viuhuvat ohi sitä nopeammin, mitä enemmän itselle tulee ikää, kuukausi on enää yksi hujaus vain.  Tämän vuoden tammikuussa meitä oli koolla kolme sisarta kuin Tsehovin näytelmässä, en osaa määritellä, kuka oli kukin. "Rautarouva" täytti pyöreitä vuosia ja helmikuun "juhlaviikolla" oli tanssinäytös ja itsellänikin pari merkkipäivää. Vaan yksi oli juhla ylitse muiden; vanhojenpäivän tanssiaiset! Olin koulun juhlasalissa katselemassa kun viehkeät iltapukuiset daamit leijuivat tanssin pyörteissä kavaljeeriensa johdattelemina. Kotiin palattuani koin itsekin olevani vielä nuori ja menossa mukana!  

Jotkut ovat paheksuneet juhla-asujen prameutta ja niihin  käytettäviä rahasummia. Lehdissä kerrottiin, että monelta tytöltä pukuun, kenkiin, kampaukseen ja meikkiin hupeni satoja euroja. Heistä, jotka ostivat pukunsa netistä käytettynä tai se "tuunattiin" sukulaistädin vanhasta puvusta, tai jotka ompelivat puvun itse, ei  juurikaan ole kerrottu. Kampauksesta joutui maksamaan, ellei lähipiirissä ollut kampaustaitoista henkilöä, mutta senkin samoin kuin juhlameikin moni oli varmaan taiteillut itse. Ja vanhat, jalan muotoon mukautuneet kengät ovat tanssiessa paremmat kuin upouudet. Ja miksi ihmeessä he, jotka voivat ja haluavat satsata satoja, ehkä tuhansia euroja juhla-pukeutumiseensa, eivät saisi sitä tehdä! Onhan sillä myös ompelijoita, kampaajia ym. työllistävä vaikutus. Tanssin ilo ja hurma, nuoruuden into ja raikkaus, joita tilanteen aiheuttama hienoinen jännitys vain korostivat, olivat pukujakin kauniimpaa katseltavaa. Monen tytön elämässä se saattoi olla ainoa tilaisuus pukeutua prinsessaksi.

Tanssit ovat 1920- ja 30- lukujen salonkitansseja, tanssiaispuvut tätä päivää. Aikaisemmin lukion tokaluokkalaiset, joista tuli koulun vanhimpia, myös pukeutuivat vanhoiksi eikä tansseja liene tuolloin  järjestetty lainkaan. Olisiko seuraava trendi se, että tanssiaispuvutkin ovat vuosisadan alusta tai jopa sitäkin varhaisemmalta aikakaudelta?

Mutta juhlahumun jälkeen arki muistutti olemassaolostaan monin tavoin: Minua uskollisesti yli kymmenen vuotta palvellut nokialaiseni, taskun pohjalle somasti soljahtanut pieni harmaa olento vetelee viimeisiään. Tosin ei sen tarvinnut ilkosillaan taskun pohjalla olla, lapsenlapset olivat lahjoittaneet sille mustapohjaisen, valkopilkkuisen kotelon, jossa se pötkötti kuin vauva kopassaan. Mutta eilen siitä irtosi näppäin, jonka sain kyllä maalarinteippipalan tukemana upotettua takaisin paikalleen, lienee kuitenkin vain ajan kysymys, milloin se irtoaa uudestaan. Älypuhelin on turhan kallis ja toiminnot monimutkaisia, olkoonkin että niiden opetteleminen voisi olla hyvää aivovoimistelua. Suunnitelmissani on kuitenkin kännykkä, jossa on selkeät numerot ja kamera. Digikamerani patteritkin nimittäin pysyvät kolossaan enää vain maalarinteipin avulla. Kamera on kuitenkin toiminut moitteettomasti paitsi että helmikuun kuvien siirtäminen  tietokoneelle ei enää onnistunutkaan. Silmälaseista oli huomaamattani tipahtanut toinen nenänviereinen pieni läpinäkyvä muoviläpyskä ja rautakoukku alkoi hiertää nenänviertä. Mutta yllätys yllätys, monen päivän perästä läpyskä löytyi eteisen matolta! Kovin tehokkaasti ei siis koskaan kannata imuroida. En kuitenkaan saanut kiinnitettyä sitä paikalleen, joten silmälasiliikkeeseenkin on asiaa. Kun tähän lisätään, että kuntopyörän satulassa on irvokkaan näköinen halkeama, mutta mustalla angoramyssyllä peitettynä satula näyttää suorastaan juhlalliselta. Kunnes halkeaa lisää... Sängystä irtosi jalka, mutta sen sai onneksi ruuvia kiristämällä paikalleen. On vain nukkumaan käydessä muistettava nostaa sängyn kulmaa, varmistettava että jalka nousee sängyn mukana. Ellei, ruuvia on kiristettävä taas. Onneksi omat jalkani toimivat niin että saan tehtyä päivittäisen sauvakävelylenkkini. Parin viikon kuluttua saapuvalle talvilomavieraalle on siis pitkä lista hommia hoidettaviksi.

Mutta yhdet helmikuiset juhlat ovat vielä edessäpäin! Sitten voikin jo vaihtaa seinäkalenterin talvisen maiseman maaliskuiseen rantakuvaan. Kullanhohtoinen kaislikko, kallioiden välisestä poukamasta jää on jo sulanut, olen kuulevinani kevään kohinaa...

4 kommenttia:

  1. Keväisiä kohinoita Petriinalle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kevättunnelmia Sinulle myös!

      Poista
  2. Pian joet virtaa kosket kohisee.
    Päivä paistaa purot solisee.
    Taas laulu kuuluu virroilta ja airoin loiske soi, ei kevään aikaa huomaamatta kukaan olla voi...

    VastaaPoista